torstai 27. tammikuuta 2011

Ei mennyt niinkuin strömsössä.

Huaaahh.. Olisi varmaan pitänyt jättää nämä kynnet huomiselle.
Kaikki alkoi yhdestä niin hienosta kynsilakasta!

Ostin tiistaina seppälästä Violetin niin mageen kynsilakan. No eilen illalla sitä vielä ihailin kun siivosin työpöytääni. Tänään päivällä piti sitä käyttää niin se oli tiessään, puff! Joku ihme henki sen on imaissut! Ei missään! Tilanne vaikutti jo niin vakavalta että isäntäkin tarjoutui auliisti siirtämään pöytää ja etsimään. Vaikutin siis epätoivoiselta.

Vetäisin sitten kynsille korvaavan tuotteen. Tumma sininen, ihan hieno, mutta ihan hieno on matala arvio sen violetin rinnalla :/ Päivällä ennen lakkausta olin niin tohkeissani ja innoissani arvonnasta, uudesta teipistä ja fimoista ettei tosikaan. Siitä sinisestä se sitten lähti menemään mäkeen ja menikin kunnolla!

Suttasin kynsinauhani, käteni ja jopa poskeeni lakalla! (Jonka huomasin vasta matkalla päiväkodille hakemaan lapsia). Lakka ei tarttunut kynsien päähän, eli ihan niinkuin se olisi kulunut jo siinä vaiheessa. Hoh hoijaa.
No pettyneenä ja turhautuneena illalla kun lakkaa ei löytynyt, menin työpöydälleni ja ajattelin etteihän tässä nyt mitään, puhdistan käteni paremmin ja laitan koristeet kiinni mitä ajattelin alunperin violetille pohjalle. Onnistuin uusilla kapeapäisillä pumpulipuikoilla poistamaan muutamasta kynnestä isot kaistaleet lakkaa kynneltä.

Aloitin kiinnittämään koristeita, liimalla millä aiemminkin. Se kuivui ennen aikojaan ja liiman päälle kirkasta lakkaa mitä en ole tottunut käyttämään. Strassit kiinni. Ja sitten folionauha. Ja sitten  strasseja irti. Typerät, typerät kynnet!! Teipit tarttuivat sormiin ja pinsetteihin, pää hukkui kelasta, sitten se meni kikkuralle kuin lahjanaru.
Nyt istun tässä ja ajattelin että laitampa silti tänne. Ja laitampa oikein lähikuvankin. Ei mennyt niinkuin strömsössä.

Onhan toki muillakin käynyt näin, eiks ookin? Joohan? Kerro Ja lohduta :)
Ps. Tietenkin kaikki kuvatkin tärähti. Tietenkin!!
Laitampa yhden sellaisenkin, siinähän ne näyttää parhaalta :D


5 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Miulla on kanssa ollu just samanlaisia päiviä ja just myöskin illalla ! :-D Ehkä silloin on jotenkin väsynyt ja laiskottaa.
Mutta siis miulle käy aina niin että keksin jonkun hyvän idea illalla, haluun tehä sen ja se onnistuu vähän yli puolivälin (tai vähän alle puolivälin..) ja kun alan koristelemaan menee koko lakkaukset pilalle.. :-( Tosi turhauttavaa kun päässä on mainio idea mutta ei riitä ''voimat''/jaksaminen sen tekemiseen :-)

JanettePunk kirjoitti...

Eikö! Ja varsinkin jos sössiikoristeet niin koko pohja vedettävä uusiksi :/ Akryylimaalit olis niin hyvät :)

Piia kirjoitti...

tuttu juttu! homma menee yleensä pieleen itsellä aina Konadien kanssa ja koko kynsi on vedettävä uusiksi..

Mari kirjoitti...

Vähän noi kynnet on upeet, en vaa käsitä miten jotku pystyy tohon, ite oon niin tunari, että pelkät conadin leimat on yhtä sottua :(

http://mawismi.blogspot.com/

JanettePunk kirjoitti...

Piia, mä mietin että jos leimais konadit akryyliväreillä. Mutta ei taida toimia, ei tarttis aina uudelleen koko kynttä lakata.

Mari: voi kiitos, mulla on itellä olo että nää oli kyllä oikee rimanalitus :D Mukavaa et joku silti tykkää :) Tänään nää lähtee!